YLÖS
Merkityksellinen arki

Juoksin päin seinää

Olla itselleen armollinen, oppia eletystä elämästä ja luottaa siihen, että asiat järjestyy. Antaa luonnollisen elämänkulun omalla tavallaan ja tahdissaan muovata asioita. Näistä olen todella hyvä puhumaan työssä. Työstämme tätä aihealuetta erilaisin keinoin ja pystyn auttamaan asiakkaitani löytämään ratkaisuja, jotta omasta arjesta tulisi soljuvampaa kaikissa tilanteissa. Pohdimme ruokailurytmin, levon, palautumisen, sosiaalisten suhteiden ja kaikkien mahdollisten arjen palojen sovittelua toisiinsa niin, että siitä muodostuu itselle oman näköinen merkityksellinen arki. Teoriassa kaikki selvää, mutta käytännössä kohdataan monenlaisia vaikeuksia ylläpitää oman näköistä itsestä hyvälle tuntuvaa arkea. Syitä on yhtä montaa kun arkensa asiantuntijaa ja siihen päälle vielä ympäristö ja muut ihmiset elämässämme.

Nyt lehtien puhjetessa kauniin vihreinä verhoamaan puiden oksistoja olen itse tuon aiheen äärellä. On ollut aikamoinen vuosi tähän saakka. Paljon hyvää, mutta valitettavan monta muuttujaa myös toiseen suuntaan. Osaan olen voinut itse vaikuttaa ja niistä voisin ruoskia toki itseäni paljonkin. Mutta sitten monta seikkaa, joihin itsellä ei ole osaa eikä arpaa. Ne vaan nyt akutisoituneet. Nyt on mietittävä miten tästä jatkan. Kuormitustason nousu tuntuu kehossa. Se ei toimi toivotusti. Minun sieluni temppeli ei toimi kuten pitäisi. Aina ennen se on toiminut. Tekeekö ikä tepposiaan? Varmasti sekin, mutta taitaa olla niin, että olen kerran vetänyt itseni aivan äärirajoille ja nyt signaalit kuormituksesta nousevat ärhäkämpinä ennenkuin taas on seinä edessä.

Aikanani vein kehoni jaksaminen äärirajoille juoksemalla, tekemällä kuntosalitreeniä, laiminlyömällä riittävän ravinnon, unen ja palautumisen. Pidin kehoni koko ajan isolla liekillä ja samalla psyykkinen kuormitus oli valtava. Ajattelin vahvalla keholla kompensoida henkisen horjumisen. Kun kuoreni olisi tiukka ja mahdollisimman pieni, olisin vahva. Kun jaksaisin aina vaan juosta kovempaa ja useammin, olisin turvassa. Mieli ajoi kehoa äärirajoille, kun sielussa myllertävät asiat oli liian suuria. Voisi sanoa, että juoksin päin seinää ja kovaa. Olin elämäni kunnossa kun jalat ei enää kantaneet, pää meinasi poksahtaa ja makasin juoksureitin pientareella pohtien, että mitenköhän minun käy.

Minun kävi hyvin. Järjestin asiat, annoin kehon levätä, annoin sielun työstää asiat ja opin päästämään joistakin asioista irti. Yritin pudottaa rimaa alemmas. Pärjäsin töissä, sain opinnot pakettiin ja elämä jatkui. Ei tarvinnut enää olla vahva. Siihen aikaan liittyi oivalluksia ja paljon itsetutkistelua. Silloin piirsin myös suuntaviivoja siitä miten haluan työni tehdä. Kai sitä voisi urasuunnitelmaksi kuvata.

Nyt vuosia tuosta seison metsän reunassa koiran touhuja ihmetellen ja keho viestii jotain. Merkkejä tuosta seinään päin juoksemisesta. Mutta miksi? Eihän tämän hetkisestä kuormituksesta voi puhua edes samassa kappaleessa tuon taannoisen katkeamisen kanssa. Ei tämän hetken elämää voi verrata siihen mitä se oli. Nyt kaikki on selkeämpää, asiat hallussa. Osaan levätä, syön ja nukun. Osaan loivailla sohvalla ja olen vaihtanut osan ammatillisista lukemisista dekkareihin ja muuhun kevyempään. En vaadi itseltäni ollenkaan sitä mitä joskus.

On ollut pakko tehdä vähän toimintaympäristöanalyysia ja katsoa laajemmin asioita, jotta ymmärtäisin mitä minussa on meneillään. Sieltä löydän asioita, mitkä pitää jatkuvaa valppaustilaa yllä vaikken sitä stressiksi tunnistakaan. Tämä muuttuva maailma pakottaa minut pohtimaan omaa tulevaisuuttani sotekentässä. Ja se pakottaa miettimään omaa urasuunnitelmaa. Joka vie väistämättä ajatukset myös henkilökohtaiselle tasolle. Mitkä on itsensä työllistäjän todelliset mahdollisuudet muuttuvassa maailmassa kestää kyydissä? Minulle autonomia ja itsensä työllistäjän vapaus ovat työssä jaksamisen keskeisiä elementtejä. Tällä tavalla toimiminen kuntoutusalan yrittäjänä on mahdollistanut ammatillisen kasvun ja oman uraorientoituneisuuden ruokkiminen sopivalla tavalla niin, ettei muut elämän osa-alueet ole näivettyneet. Nyt tuo pohja heiluu, kun ilma on sakeana epätietoisuutta.

Kesällä julkinen valta päättää asioista ja sen myötä voi poikia monia juttuja. Nyt on ennen lomaa vielä kahlattava EU tietosuoja-asetus kuosiin. Verottajan aiheuttamat yllätyskäänteet selvitin juuri ja Kelan kilpailutuksen tarjousten jättöaika päättyy kesäkuun alussa. Hiihtolenkeillä kirkastin päässäni sen ajatuksen, että tarvitsen enemmän liiketoimintaosaamista pystyäkseni tekemään ratkaisuja näissä tulevissa risteyksissä. Sen eteen olen tehnyt asioita, pääsykokeessa kävin menneellä viikolla. Eli onhan noita asioita taas. Yhdessä ja erikseen. Siihen päälle vielä siviilielämä. Vaikka ei ämpäri ihan täynnä ole, niin keho kertoo, että nyt pitää vähän tehdä jotain.

Jospa yrittäjyys olisikin vain asiakastyötä. Jospa elämä olisi vaan arjen rutiineja. Eihän tässä silloin tarvitsi kehoaan kuunnella ja koittaa löytää viisautta miten priorisoida oma hyvinvointi. Miten löytää armollisuus itseään kohtaan, kun tiedossa on sen ziljoona asiaa? Asiakkaani kysyvät noita kysymyksiä…ei taida olla heillekään yksioikoista vastausta antaa, kun ei sitä ole itsellekään.

Toimintaterapiaa ja rinnalla kulkemista

«

»

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *