YLÖS
Merkityksellinen arki

Takaisin todellisuuteen

Vuosi vaihtui ja nyt uuden alkupäiviä eletään. Olin lomalla joulun ja vuoden vaihteen tienoilla niin onnistuneesti, että unohdin jo salasanat systeemeihinkin. Onnistunut irtiotto arjesta siis. Pohdiskelin hiihtäessäni satumaisen kauniissa lumimaisemassa omaa eloani eri kulmista, mietin viime vuoden työjuttuja ja siviilielämän nousuja ja laskuja. Tunsin hiljaista tyytyväisyyttä siitä, kuinka olen saanut palapelin palaset paikalleen niin, että koen arkeni merkitykselliseksi.

Koska työssä asiakkaideni kanssa heidän rutiininomaiset toimintonsa ovat huomion keskipisteenä, on kovin luonnollista tarttua silmillään kiinni erilaisiin arki teemaa sivuaviin otsikoihin ja juttuihin. Paikallislehtemme uutisoi tänään kuntokeskuksen uutuustunneista, nokosista. Luit oikein, voi mennä ohjatulle tunnille lepäämään. En tuskin itse moista kokeile, mutta toivottavasti ”jumpalla” kävijät siitä saavat toivomansa hyödyn. Lehtiartikkelissa ollut lause ”arki on suorittamista ja siihen väsyy” kolahti kovasti minuun. Varmasti monelle on, mutta miksi. Milloin elämämme perustoiminnoista on tullut suorittamista? Miksi näin on käynyt? Mitä arkea suorittava henkilö suorittaa? Niitä toimintoja mitä päivittäiseen elämään kuuluu vai niitä mitä yleisesti oletetaan päivittäiseen elämään, hyvään sellaiseen kuuluvan?

En itsekään pidä kaikista toiminnoista, joita esimerkiksi kodin hoitoon liittyy. En läheskään joka aamu hihku riemusta päästessäni töihin tai ruokakaupassa pursua iloa miettiessäni mitä tänään syötäisiin. Mutta en suorita noita toimintoja. Ne ovat osa normaalia elämää, toisinaan siivous sujuu jouhevasti, joskus imuri odottaa liikuttamista siivouskomeron ulkopuolella pitkän tovin ennenkuin siihen joku tarttuu. Puhtaat astiat voi lojua koneessa, otetaan sieltä kun tarvitaan. Pyykkejä pestään, kun ei enää kaapista löydy päälle pantavaa. Jos kotini pitäisi olla aina puts ja plank, tavaroiden paikallaan ja haluaisin toinen toistaan upeampien ateriakokonaisuuksien houkuttelevan tuoksun täyttävän kotini, tulisi arjesta ehkä suorittamista. Mutta olisiko se silloin minun laumani arkea? Meidän ketkä asumme täällä, käymme työssä ja koulussa, harrastamme, tapaamme ystäviä. Olemme sovittaneet siivoustason, ruokailut, pyykkihuollon, kaupassa käynnit ja muut tappavan tylsät rutiinit meidän rytmiimme sopiviksi. Ei ehkä täytä somekanavien luomien mallien kriteeristöä eikä kaikilta osin täydellisen naisen maailmaakaan. Mutta se sopii meille. Eteisessä olevat kengät ja naulakosta pudonnut kaulahuivi toivottaa minut tervetulleeksi kotiin. Jaloissa pyörii koira, jolle kelpaan juuri sellaisena kuin milloinkin olen. Yksi on lähdössä harjoituksiin, toinen tuskailee matikan tehtävien ääressä keittiössä musiikin pauhatessa taustalla. Tulin reppuni kanssa kaupan kautta kotiin, yksi on tulossa myöhemmin. Saattaapa joku kaverikin ilmestyä paikalle. Se on totta. Minun todellisuuteni, minun arkeni. Jossa jonakin iltana istun sohvalla kynttilän valossa töitä tehden, toisena iltana teemuki kädessä leffaa katsoen ja joku toinen kerta elämää tärkeiden ihmisten kanssa pohtien. Saattoi jäädä pyykit viikkaamatta ja maton hapsut oikomatta.

Minä en usko, että arki on suorittamista, ellei siitä sitä tehdä. Tuleeko paine suorittaa itsestään vai ulkopuolelta? Luoko sen joku alitajuinen vaade toimia tietyllä tavalla? Onko ajan henki niin hektinen, että on pakko olla tehokas työssä ja kotona aamusta iltaan? Arki liittyy aina mielessäni ihmisen kotiin. Ja kodin pitäisi olla paikka, jossa voimme levätä, palautua ja olla omia itsejämme. Arjessa voi olla palasia, jotka menee suorittamiseksi. Ehkä tässä yhteydessä voin nyt tunnustaa, että juoksin joskus sitä kovempaa ja pidemmälle, mitä enemmän sieluuni sattui. Silloinhan kerroin nauttivani juoksemisesta. Suoritin vahvan naisen roolia tulemalla fyysisesti vahvaksi ja ylittämällä joitain rajoja. Varmasti siihen sekoittui aitoa halua juosta kovempaa, mutta pitkälti se oli kaaoksen hallintaa. Voisiko arjen suorittaminen olla sitten jonkun hallinnan haastetta? Puuttuuko meiltä nykyihmisiltä kyky mukautua eri elämän vaiheisiin luontaisesti ja antaa itselle armoa rutiininomaisten asioiden äärellä?

Minulla ei ole vastauksia. Päässäni risteilee kysymyksiä ja arvuuttelua siitä, miksi arki muuttuu uuvuttavaksi. Jokaisella on varmasti siihen mielipiteensä omaan kokemuspohjaansa peilaten. Ei ole oikeaa tai väärää, ei absoluuttista totuutta. Arki on arkea, kuka määrittää sen mitenkin. Minun käsitekartassani arkeen liittyy aina merkityksellisyys, toiminnot joita teemme toistuvasti luovat pohjan hyvinvoinnille, jota höystämme poikkeamilla. Minä olen arkifani. Itsestä huolehtiminen eri muodoissaan, työ ja vapaa-aika luovat raamit minun joka päivä toistuville rutiineilleni. Osan jaan muiden kanssa, osan pyöritän ihan itse. Arkeni ei ole stabiili. Siksi se kai osin onkin niin kiehtovaa.

En ole mikään ketään neuvomaan, mutta joskus seinää päin juosseena uskallan sanoa, että kun vähän höllää niin aika paljon se antaa takaisin pitkällä aikavälillä. Eniten se vaatinee uskallusta kaivaa ihan oman näköinen arki esiin ja rajata siitä suorittamista provosoivat rönsyt pois.

Toimintaterapiaa ja rinnalla kulkemista

«

»

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *