YLÖS
Toimintaterapia

Samalla taajuudella

Teille on tuttua,
miten me kaikki puhkeamme kukkaan
sellaisen ihmisen lähellä,
joka näkee meissä olevan hyvän
ja osaa houkutella esiin parhaan meistä.
Ja tiedämme,
miten me kaikki kuihdumme
sellaisen ihmisen lähellä,
joka koko ajan löytää meistä vikoja.

Desmond Tutu

Noita ihmisiä on onneksi elämässäni monta, jotka löytävät hyvää vikojen sijaan. Myös työelämässä niitä tarvitaan. Nyt olen Sveitsissä koulutuksessa kollegani kanssa ja tästä teemasta puhuimme. Kuinka meistä on vuosien aikana tullut tsempparit toinen toisillemme. Sellaista kollegialisuutta mitä tarvitsee onnistumisen hetkinä, mutta erityisesti niinä hetkinä kun mikään ei suju.

Tämän keskustelun innoittamana aion kirjoittaa aika ajoin työelämäni merkityksellisistä ihmisistä. Nyt kerron ensimmäiseksi teille kollegastani Petrasta. Siitä punatukkaisesta nauravasta toimintaterapeutista, joka istui viereeni tammikuussa 2008 Oulun ammattikorkeakoulun auditoriossa. Siitä hetkestä alkoi jotain, joka on samalla taajuudella olemista. Se vuosi kuljettiin kumpikin Oulussa kerran kuukaudessa opiskelemassa yläraajapotilaan kuntoutusta. Jaettiin hotellihuone lähiopiskelupäivinä ja höpöteltiin siellä joskus aamuyön tunteihin kaikesta mahdollisesta. Alusta asti käveltiin samaa tempoa, eli todella reippaasti aamuisin koululle ja illan suussa kaupan kautta hotellille. Ja sitä tempoa tallustellaan edelleen…ohitellaan ohikulkijoita ihan siitä riemusta, että kerrankin jonkun tennarit menee samaa tahtia. Oulussa luotiin pohja ajatusten vaihdolle siviilielämän lisäksi työasioissa. Kipu on yhteinen mielenkiinnon kohteemme ja siitä voidaan puhua tunti tolkulla milloin vaan. Siitä mitä toimintaterapia on ja voisi olla kipukuntoutuksessa. Miten voimme hyödyntää erilaisia tulokulmia kipuun omassa työssä.

Nyt täällä fonduepadan äärellä peilailtiin kaikkea mitä on lähes 10 vuoden aikana tapahtunut kummankin ammattilisella polulla. Paljon kaikkea, mutta koko ajan suunta ollut samaan suuntaan. Petra on opiskellut seksuaaliterapeutiksi, minä kuntoutustiedettä. Kumpikin on tahoillaan mennyt eteenpäin eri teitä, silti löydämme kerta toisensa jälkeen itsemme samoista koulutuksista ja siitä poikii aina joku yhteinen pikku projekti, jonka kautta kumpikin edistää omia työjuttujaan. Ja silti kumpikin pysyy toimintaterapeuttina, ehkä jopa vahvemmin kuin aiemmin.

Tällainen jakaminen on mun mielestä kollegiaalisuutta parhaimmillaan. Vaihdetaan ajatuksia, laajennetaan ymmärrystä ja tehdään konkreettisia asioita yhdessä. Petra on minun ammatillisella polullani yksi merkittävimmistä ihmisistä. Voidaan nauraa vedet silmissä vatsat kippurassa, kun ensin on jaettu vaikeitakin asioita, kuten esimerkiksi sitä miten kerta toisensa jälkeen löytyy voimia jakaa toivoa asiakkaille, joiden tilanne on vähintään haastava. Tai miten toiselle voi purkaa turhautumisensa siitä, kun systeemi ei toimi ja kärsijänä on vain asiakkaat. Olen kasvanut toimintaterapeuttina osin sen takia, että olen saanut tuuletella ajatuksia samalla taajuudella olevan kollegan kanssa. Kerron nyt julkisesti, että olen varsin ylpeä kollegani ja ystäväni urheudesta ja sitkeydestä tehdä työtä ja opiskella pitkäjänteisesti.

Kipukuntoutus, asiakkaiden kohtaaminen sellaisena kuin he ovat ja toivon ilmapiirin ylläpitäminen ovat niitä asioita mihin me uskomme ja toinen toistamme näissä tsemppaamme. Innostumme uusistakin asioista, uskallamme kokeilla ja kannustaa toisiamme kokeilemaan ja oppimaan. Mutta samaan aikaan molemmat arvostamme perusasioita ja toimintaterapian ydintä. Arkea ja merkityksellistä toimintaa. On valtavan iso asia, että on kollega, johon voin luottaa täysin. Eikä niin, että olisimme samaa mieltä kaikesta. Vaan juuri siksi, koska eri näkökulmat avaa omia silmiä ja saa oivaltamaan aina uusia asioita.

Minä, joka en osaa sanaakaan ranskaa sujuvasti sanoin kaupassa merci. Sitä se yhdessä toimiminen teettää. Opin asioita ihan tuosta vaan.

 

Toimintaterapiaa ja rinnalla kulkemista

«

»

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *