YLÖS
Kuntoutus Toimintaterapia

Tarpeeton

Asiakkaani kertoi ponnekkaasti ajatelleensa, ettei enää tarvitse toimintaterapiaa. Oli tullut arjen toimissaan siihen tulokseen, ettei käynnit minun työhuoneellani tai minun käyntini hänen kodissaan enää tuo mitään lisäarvoa, vaan arki alkaa olemaan omissa hyppysissä. Se oli kuulkaas mitä mainiointa kuultavaa. Tulla tarpeettomaksi asiakkaalle. Ja parasta, että hän tajusi sen hyvin selvästi itse. Näin pystyttiin lopettaamaan toimintaterapiasuhteemme muutama kerta ennen palvelusetelin päättymistä.

Tämä oli pitkä terapiasuhde, jonka loppusuoraa oli kuljettu jo tovi. Kesän tulo joudutti osaltaan sitä varmasti, koska tapaamistiheyttä oli harvennettu ja rohkeus kokeilla ihan itse pärjäämistä kasvoi samalla. Muutama pieni onnistuminen oikeaan aikaan vahvisti tämän asiakkaan toimijuutta ja käsitystä itsestään omassa arjessaan niin paljon, että hän huomasi pärjäävänsä. Nyt kirjoitin loppuyhteenvedon tästä matkasta ja laitan paperit eteenpäin.

Tämä kevät on ollut useamman pidemmän terapiasuhteen päättymisen aikaa. Yhtä lailla kuin asiakas tarvitsee oman aikansa prosessoida muutosta, ottaa se minunkin ajatuksissani sijaa normaalia enemmän. On parhaita hetkiä toivottaa asiakkaalle hyvää jatkoa ja kiittää rohkeudesta kulkea yhteistä matkaa kun tietää, että yhdessä tehty työ kantaa. Voi olla varma, että hänellä on oman arkensa avaimet käsissään. Joskus vielä ote niistä avaimista on hento, mutta luottamus pärjäämiseen on vahva. Toisinaan terapiasuhteet päättyvät epävarmemmissa tunnelmissa. Silloin on vaan loppusuoralla keskityttävä asiakkaan tsemppaamiseen ja olemassa olevien vahvuuksien korostamiseen, että hän pystyy jatkamaan omaa matkaansa.

Rinnallakulkija, se minä toimintaterapeuttina olen. Pätkän asiakkaan polulla hänen mukanaan. Työkaluina toiminta ja arki. Joskus hyvin hauraista ja epävarmoista lähtökohdista päästään nopeasti eteenpäin isoin harppauksin, toisinaan ns. helpostakin alusta päästään eteenpäin tahmeasti. Matka terapisuhteen alusta loppuun on aina sitä monisyisempi mitä pidempi se on. Harvoin voidaan yhtä suoraa viivaa piirtää, tasaista nousua tai etenemistä. Tämän työn nurja puoli on sietää takapakit, mutkat matkassa mille et ammattilaisena mitään voi.

Kuitenkin aina kaikki yhdessä pätkän matkaa kulkemiset päättyy siihen, että minusta tulee tarpeeton. Joko todella niin, että asiakas ei tarvitse minua enää. Tai niin, ettei asiakas saa minulta tarvitsemaansa apua tai tukea. Joskus niin, että toimintakyvyn muutos on siinä määrin raju tai etenevä, ettei toimintaterapialla ole keinoja enempään. On helppo löytää nuo pontevasti ”Olet tarpeeton” asiakkaat ja iloita siitä palautteesta. Enemmän pään vaivaa aiheuttaa ne hetket kun joudutaan toteamaan, ettei tämä ole juuri nyt sinulle sopivaa kuntoutusta. Luulisi tämän helpottuvan työvuosien myötä, mutta taitaa käydä päinvastoin. Tulen niin mielelläni tarpeettomaksi sen vuoksi, että ihminen saa kiinni omasta arjestaan ja pystyy toimimaan merkityksellisten toimintojen äärellä. Työkokemuksen myötä omat mahdollisuudet tunnistaa ja löytää keinoja edistää asiakkaan toimijuutta ovat lisääntyneet, siksi kirvelee joskus tajuta, ettei vaan voi minkään.

Ihmisen perustarve on kuulua johonkin, olla merkityksellinen jollekin, elää elämää, jossa on itse merkityksellinen jollekin. Ei tulla tarpeettomaksi kellekään….tässä siis erottuu isosti työ- ja siviiliminä. Omille rakkaille ihmisille en halua olla tarpeeton.

Toimintaterapiaa ja rinnalla kulkemista
TAGIT:,

«

»

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *