YLÖS
Yhteiskunta Yrittäjyys

Omalla vastuulla

Istuin rantahietikolla ja silmiini osui kyltti. Uimavalvoja ei paikalla, uinti omalla vastuulla. Katseeni jatkoi harhailemistaan horisontissa ja jostain syystä se palasi tavaamaan kylttiä. Uiminen omalla vastuulla. Pitääkö siitä erikseen ilmoittaa? Eikö kaikki mitä teemme ole loppujen lopuksi omalla vastuullamme. Päivittäiset valinnat syömisestä, levosta, työnteosta, sosiaalisista suhteista. On jokaisen omalla vastuulla hakeutuuko hoitoon tai kuntoutukseen, käyttääkö lääkärin määräämät lääkkeet, uskooko saamaansa ohjausta. Meistä jokainen kantaa vastuunsa omissa sosiaalissa kuvioissaaan, perheessä, parisuhteessa, ystävyyssuhteissa. Työyhteisössä, kuntalaisena ja ihan suomalaisina ja siitä isommassa mittakaavassa.

Mutta mikä se vastuu on? Mikä minun vastuuni on minkäkin asian suhteen? Tätä mietin kun veivasin vakuutusasioita kesän aikana. Kilpailutin olemassa olevat vakuutukseni, pyysin tarjouksia uusista. Etenkin työhön liittyy vastuuvakuutuksia, mahdollisen Kelan sopimuksen myötä sitten pitääkin hankkia vielä uusi. Sellainen, jota ei vakuutusyhtiön palveluvalikoimassa ollut tarjota suoriltaan, tuli siis tarve uudelle vastuulle. No näitä korvaussummia sitten mietittiin. Minkä verran pitää olla turvaa, jos jotain sattuu? No työssä osa tulee määräyksenä, siviilielämän vastuuvakuutukset sitten onkin oma lukunsa. Mutta ei kaikki vastuu ole materiaa, euroja tai korvausvelvollisuutta. Vastuu on enemmän. Vaikka se määritellään kyllä oikeustieteellisesti korvausvelvollisuudeksi vahingon sattuessa niin kyllä mä koen paljon muutakin vastuuta. Ja siihen liittyy sitten myös velvollisuus.

Koska olen esimerkiksi vastuussa yhdessä asiakkaani kanssa hänen toimintaterapiaprosessistaan, on minulla velvollisuus laittaa itseni ammattillisesti likoon pyrkiessäni auttamaan häntä kuntoutumaan. Minulla on velvollisuus pitää kiinni sopimuksista siihen liittyen. Kuntoutukseen liittyy velvollisuus olla yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja hyvin usein vastuu siitä on minulla. Eli olla se aktiivinen toimija siinä kohdin. Tätä ajatusta voi laajentaa ja pallotella vaikka kuinka. Mutta varmasti näkökulmani tuosta jo selvisi.

Arvostan arkea valtavasti. Nyt kesän aikana olen kovasti miettinyt mikä minun arjessani ei ole toiminut kunnolla, koska olin niin valtavan väsynyt. Olen siihen saanut vastauksia, löytänyt keinoja. On nyt minun käsissäni monelta osin aiempaa vahvemman arjen rakentaminen ja ylläpitäminen. Periaatteessa olen aina tiennyt mitkä ne asiat on mitä tarvitsen palautuakseni ja voidakseni hyvin, mitkä asiat tuo minulle iloa ja tasapainottaa toisinaan kovin hektiseksikin yltyvää rytmiä. En vaan osaa aina toimia kuten olisi itselleni hyväksi. Tai ehkä enemmänkin on kyse siitä etten toimi. Kyllä minä tiedän mitä keho ja mieli on vailla. En aina vaan kuuntele. Selitän itselleni, etten ehdi, pysty tai ei se niin tärkeää ole. Siinä laiminlyön vastuuni itseäni ja omaa hyvinvointiani kohtaan. Minä olen itse vastuussa omasta elämästäni, jokaisesta ratkaisusta ja valinnasta. Pienistä ja isoista päätöksistä. Toki ympärillä olevat tekijät vaikuttavat niihin, mutta vastuu on minulla. Minulla on velvollisuus kohdella itseäni hyvin. Pitää itsestäni huolta.

Edellisen lauseen loppuun olisi helppo jatkaa, että on pidettävä itsestä huolta, että voin pitää muista huolta. Mutta ei se niin mene. Minun on kyllä oltava omalta osaltani myötävaikuttamassa elämäni ihmisten hyvinvointiin ja asiakkaideni hyviin terapiasuhteisiin. Mutta heillä on oma vastuunsa ja velvollisuutensa siinä myös. He tekevät yhtä lailla valintoja ja päätöksiä. Voin auttaa heitä ymmärtämään eri valintojen merkityksen ja seuraukset, tarjota vaihtoehtoja. Mutta valinta on heidän, vastuu siitä ja velvollisuus se tehdä. Minä olen rinnallakulkija. Tukeminen, ohjaaminen ja auttaminen ovat keskeisiä keinoja auttaa ihmistä ottamaan vastuuta jokaisesta valinnastaan. Näiden ajatusten myötä olen levännyt lomani. Ja aika monen muunkin ajatuksen. Ja paljon olen ollut ajattelematta ja tekemättä mitään. Se ei ollut alkuun helppoa, mutta aijai kun se tekee hyvää. Valua vaan hetkestä toiseen ilman mitään tarvetta aikatauluttaa, sopia mitään, tehdä mitään. Mennä sen mukaan mitä minä nyt tarvitsen tai mikä fiilis kulloinkin käsillä olevasta hetkestä tarttuu.

Pian alkaa taas arki. Uusi kalenteri jo käytössä, työhuoneen matot pesty ja lattiat luututtu. Uusi tyovuosi alkakoon. Olen valmis. Juu, todellakin työvuosi, minähän menen elokuusta elokuuhun rytmillä, kalenterivuosi on aina tuntunut minulle väärälle rytmille summata asioita. Minä summailen ne tässä hiljalleen pimenevissä illoissa ja laadin tulevan vuoden askelmerkit kun on aika laittaa villapaitaa päälle taas.

 

 

 

Toimintaterapiaa ja rinnalla kulkemista

«

»

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa arkeani Instagramissa @toimintaterapeuttijasu