YLÖS
Yhteiskunta Yrittäjyys

Vapaus ja vastuu

Uuden kalenterin ensimmäinen sivu. Aina yhtä kutkuttavaa kirjoittaa siihen ensimmäiset merkinnät. Nähdä miten siihen hiljalleen hahmottuu kaikkea mitä syksyn mukanaan tuoma arjen rytmi pitää sisällään. Paitsi, että tänä vuonna työlle ja muulle elämälle minulla on eri kalenterit. Päätös, joka olisi pitänyt tehdä jo aiemmin.

Itsensä työllistämisen vapaus

”Hei sullahan on vapaus tehdä mitä vaan” on usein kuulemani kommentti kun puhutaan työstäni. On totta, että yrittäjänä, itseni työllistäjänä, minulla on vapaus päättä kaikesta. Kaikesta siitä mitä ei sanele laki- tai asetustekstit, mitä ei ole sopimuksiin kirjattu tai mitä muut yrittäjyyteen kohdennetut velvoitteet ei määritä. Sosiaali- ja terveydenhuollossa, kuntoutuksessa reunaehtoja tulee monesta suunnasta. Ne luovat yrittämiseen oman lisämausteensa. Mutta onhan tässä tavassa tehdä työtä silti paljon sellaista vapautta mitä esimerkiksi toimintaterapeuttina sairaalamaailmassa minulla ei ollut. Ja voin päättää milloin teen työni, miten ja missä teen. Ymmärrän siis hyvin nuo kommentit vapaudesta. Ja nautinkin siitä toisinaan kovastikin.

Vapaus on kuitenkin myös sitä, että kannan vastuun kaikesta, järjestän itse kaiken. Olen yritykseni kaikki, ainoa resurssi. Vaikka ostan joitain palveluita muilta ammattilaisilta ja yrittäjiltä, niin olen silti yritykseni kaikki. Vapauden huumassakin minun on pystyttävä katsomaan vähän kauemmas. Tämä vapaus on myös saanut aikaan sen, että työ on luisunut vuosien aikana myös muuhun elämään. Raja näiden välillä on häilyvä, joskus olematon.

Vastuu

Vapauden vastapari taitaa olla aina vastuu. Niin myös tässä itsensä työllistämisessä. Reunaehdot joita jo mainitsin sisältävät aina velvollisuuksia ja vastuita. Kuntoutus työnä on myös vastuullista toteutuu se missä ympäristössä tahansa, palkkatyössä tai yrittäjänä. En ole tätä vastuuta koskaan pelännyt, en nytkään. Mutta muuttuva toimintaympäristö on vähän salakavalastikin vaikuttanut työhön. Olen tunnistanut kyllä muutoksen, mutta en ihan kirkkaasti oivaltanut miten rajusti se näkyy työssäni.

Se mitä näen työssäni, millaisia asioita asiakkaiden arkeen pureutuessa kohtaan, on erilaista kuin mitä se oli vielä muutama vuosi sitten. Yhteiskunnan muuttuminen näkyy ja tuntuu. Palvelurakenteita kehitetään, toiminnot ja tavat muuttuvat. Oma paikka systeemissä yksityisenä toimijana on erilainen nykyään.

Vastuu seurata aikaa; yhteiskunnan muutosta, palveluiden muutosta, asiakaskunnassa tapahtuvaa muutosta on hetkittäin sietämätöntä. Ilmassa väreilee epätietoisuus ja välillä kukaan ei tiedä miten pitäisi toimia. Ja nyt tarkoitan hyvinkin perusasioita kuten etuuksien hakemista sairauden tai vamman kohdatessa tai vaikkapa avun järjestämistä muuttuneessa tilanteessa. Toki kansalaisena on seurattava aikaansa joka tapauksessa, mutta en voi kestää yrittäjänä kärryillä, jos en pysty hahmottamaan muutosten vaikutuksia eri osapuolille.

Kolikon molemmat puolet

Työni on tasapainoilua vapauden ja vastuun välillä. Kaikki työ on, itsensä työllistäjänä kaiken kantaa vaan itse. Ja siksi työ liukuu helposti osaksi arkea hetkiin, joissa sille ei olisi oikeasti sijaa. Koska en voi syyttää ketään tästä, ei korjausliikettäkään voi kukaan tehdä puolestani. Kukaan ei voi minua siihen pakottaa. Kukaan muu kuin minä. Siksi nyt elokuun alusta minulla on kaksi erillistä kalenteria. Tai oikeastaan yksi kalenteri ja työlistat.

Muuttunut työ, sen vaateet ja tuoma kuormitus pakottavat minut toimimaan toisin. Joudun opettelemaan asioiden tekemisen eri tavoin. Pohdin myös muita vaihtoehtoja työelämässä. Hassua sinällään, että TUTU hankkeeseen osallistuminen vei minut tämän äärelle. Osallistun hankkeeseen aikomuksena kehittää yritykseni palveluita uudelle aikakaudelle, muuttuvaan yhteiskuntaan. Palvelumuotoilupajoissa pyöritin asiakaslähtöisiä palvelupolkuja ja yrityksen brändiä. Ja sitten niitä aikaansaannoksia katsellessa ennen seuraavan pajan ennakkotehtävää tajuan, että ajatus karkaa ihan jonnekin muualle. Innolla lähdin hankkeeseen mukaan ajatuksena ottaa aikaa kehitystyölle. Ja olen edelleen mukana, mutta siitä matkasta taitaa tulla toisenlainen kuin alkuvuodesta ounastelin.

12 kuukautta siitä kun edellisen kerran käänsin kalenterin ensimmäisen sivun. 12 kuukautta, jotka ovat muuttaneet ajatuksiani työstä, suhdettani työhön. Niiden kuukausien aikana olen onnistunut ja iloinnut yhdessä asiakkaiden kanssa. Olen nauttinut yhteistyöstä ja hyvistä hetkistä. Mutta olen myös pelännyt turvallisuuteni puolesta asiakkaan lähi-ihmisen riehuessa oven takana, väistänyt hämärässä kotikäyntireissulla hirveä, nähnyt miten nopeasti ihminen syrjäytyy ja lähettänyt suruvalittelukukkia asiakkaani omaisille. Viimeinen vuosi on ollut hyvin kaksijakoinen…kolikon kaksi puolta.

Olen vuosi sitten kesäkuussa pohtinut tekstissäni sitä haluanko olla osa suomalaista terveydenhuoltoa. Muuten allekirjoitan kaiken sen edelleen ja pohdin samoja asioita. Mutta opinnot, ne jäivät. Odotusarvo ja todellisuus eivät kohdanneet. Oli kova pala myöntää se, mutta nyt ajattelen sen olleen ainoa oikea ratkaisu. Tähän syksyyn suuntaan siis osin samoin miettein kuin vuosi sitten. Mutta paljon enemmän nähneenä ja kokeneena.

Toimintaterapiaa ja rinnalla kulkemista

«

»

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraa arkeani Instagramissa @toimintaterapeuttijasu